
Seuran puheenjohtajan palsta
6.2.2012 Kesätapahtuman suunnittelukokous
Ensi toukokuulle suunnittella kansallista koko päivän tapahtumaa joka
sisältää paljon erilaisia liikunnallisia tapahtumia. Nastolan Naseva
olisi mukana järjestämässä rakokiven kentällä joitakin eri osa-alueita.
Tapahtuman suunnittelu jatkuu lähiaikoina tarkemmilla tehtävän jaoilla.
Muistakaa huominen hiihtokoulu ja torstain Hippo-hiihdot.
25.1.2012 Tornikokous
Syksyllä käyntiin polkaistu hanke eteni tänään kokouksessa tulevien
tehtävien jaolla ja aikataulun suunnittelulla.
24.1.2012 Yleisurheilujaoston kokous
Yu-jaosto hyväksyi ensi kesän toimintakalenterin. Yleisurheilukoulu
pyörii koko kesän ja alkaa 25.4 maastojuoksuilla. Maastojuoksucup
pidetään myös tänä vuonna 7 osakilpailun cuppina ja lisäksi
yleisurheilukilpailuja on 8 kertaa. Yu-koulussa oli ilahduttavan paljon
väkeä ja paikalla olikin yli 60 lasta ja nuorta. Yu-koulun
hallikilpailut pidetään 31.3 Pajulahtihallissa, lajeina pikamatka,
pituus ja pitkämatka.
15.1.2012 Triathlonkokous
Pajulahdessa oli viikonloppuna triathlonleiri. Leirin päätteeksi
pidettiin ensi kesää koskeva kokous jossa aiheena oli triathlon
kilpailut Nastolassa. Naseva on anonut järjestettäväkseen kesän aikana
useampia kilpailuja. Suurin niistä olisi pitkätmatkan kilpailu, jonka
yhteydessä olisi olympiamatka. Ajankohdaksi on suunniteltu 19.8. ja muut
kilpailut ovat 9.6 Pajulahti triathlon ja 8.9 SM-duathlon. Kisoista
tulee lisätietoa triathlonin sivuille kevään aikana.
13.1.2012 Korkeuskarnevaali kokous
Vaikka talvi on parhaimmillaan ja lunta tupruttaa niin ajatukset on jo
ensikesässä. Ensi kesän valtakunnalliset Korkeuskarnevaalikilpailut
pidetään Pajulahdessa 14 ja 16.6.2012. Pajulahti järjestää leiriosuuden
ja Nastolan Naseva kilpailuosuuden. Tapahtumaan on tulossa kaikki Suomen
parhaimmat korkeushyppääjät. Naseva on järjestänyt kilpailuosuuden
kahtena edellisenä vuonna. Kilpailun johtajana toimii tänä kesänä Olli
Wright. Laita päivämäärät kalenteriin ja tule sinäkin kilpailemaan,
toimitsijaksi tai kannustamaan hyppääjät ennätyskorkeuksiin. Seuraa
nasevan yu-sivuja, sinne tulee kevään aikana lisätietoa kisoista.
10.1.2012 Vuoden ensimmäinen
hiihtokoulu Hiihtokoulut jatkuivat
perinteisen tyylin opastuksella, vihdoinkin oli normaali pakkaskeli ja
paljon lunta. Hiihtokoulussa oli 41 hiihtäjää, hyvä määrä mutta mukaan
mahtuu vielä. Ensi viikon tiistaina onkin sitten vuorossa perinteisen
tyylin hiihtokilpailut. Huomenna keskiviikkona on taas yleisurheilukoulu
Pajulahdessa ja kevät kauden jumpat alkaa kirkonkylänkoululla.
8.1.2012 Nastolan Nasevan kansalliset hiihdot pidettiin pirteässä
pakkassäässä Lunta saatiin Nastolan
laduille riittävästi, niin että kansalliset hiihdot voitiin pitää
normaali matkoilla ja reiteillä. Sunnuntai aamu valkeni aurinkoisena ja
kylmänä, pakkasta oli paikoin jo yli 20 astetta mutta
kilpailukeskuksessa mitattiin vain -13 astetta. Päivällä pakkanen hiukan
vielä lauhtui ja kilpailut pidettiin todella hyvässä säässä.
Kilpailuihin ilmoittautui 227 kilpailijaa ja väkeä paikalla olikin
kaikenkaikkiaan yli 500 henkeä. Kisamakkara maistui hyvin hiihtoväelle
ja sitä haettiin lisää paikallisista kaupoista. Kilpailuissa Nastolan
Nasevan hiihtäjät sijoittui hyvin, esim. Mika Hartikainen oli toinen
miesten yleisessä sarjassa, Inka Komonen voitti naisten 18 sarja Emilia
Hyvärisen ollessa kolmas. N14 sarjan tytöt Elsa-Edith Loisa, Elli
Holappa ja Ella Immonen olivat taas hyvin tasaisia ja sijoitukset olivat
3, 4 ja 5. Ari Louhelainen sijoittui M55 sarjan toiseksi ja Sara
Niittyviita N12 sarjan kolmanneksi. Muiltakin Nasevan hiihtäjiltä
nähtiin hienoja suorituksia vaikka sijat ei ihan palkinnoille
riittänytkään. 6.1.2012 Hyvää
Loppiaista Maakuntaviestit
Hollolassa peruttiin lumen puutteen vuoksi. Nasevan talkoo väki on ollut
aktiivista ja runsaslukuista ja sunnuntaina hiihdetäänkin Nastolassa
lumisilla laduilla kansalliset hiihdot. Ilmoittautuneita kilpailijoita
221, joka on hieno määrä. Ei ole turhaan Nasevan väki urakoinut lumia
laduille.Kiitos siitä. Itsekkin reitin kiertäneenä ihmettelen nuorten
hyvää kuntoa kiertää reittiä useita kertoja. Tervetuloa kannustamaan
hiihtäjiä. 3.1.2012 Yleisurheilukoulut jatkuu
Yleisurheilukoulun kevätkausi käynnistyy huomenna keskiviikkona
Pajulahtihallissa klo 18.00. Kaikki halliliikunnasta nauttimaan nyt
upeaan sisähalliin, harjoitukset kestävät pienillä tunnin ja vanhemmilla
1,5 tuntia. Rakokiven hiihtoladut pitenivät ja heikoimmilla suksilla
kierretään taas 1,5 km lenkkiä jossa 30m nousu laittaa sydämen
sykkimään.
1.1.2012 Hyvää Uutta- ja
Liikunnallista vuotta 2012 Vuosi
vaihtuu hyvin vähälumisena, Nastolassa on hiihdetty kuitenkin jo kolme
viikkoa. Kiitokset Nasevan talkooväen ja urheilupaikkojen
hoitajien useampi päiväisen puurtamisen. Hiihtovuosi päättyi Imatran
Uudenvuodenhiihdoissa Jari Hirnin sarjavoittoon M50 sarjassa.
Aattoiltana vielä hiihdettiin Rakokivessä ilotulituksen ja
ulkoroihujen valossa. Vuoden 2012 Jäsenmaksut ovat tulleet maksuun ja
seura on neuvotellut jäsenkortilla alennuksia useasta yrityksestä.
|